Näin järjestät muuton edullisesti!

Edullisen muuton salaisuus on huolellinen suunnittelu ja valmistautuminen hyvissä ajoin. Seuraavilla pienillä teoilla voit säästää muutossa sekä rahaa, aikaa että hermoja!  

Hanki pakkausmateriaalit ilmaiseksi

  • Käy kysymässä banaanilaatikoita lähikaupastasi ja pakkaa tavarat niihin. Banaanilaatikot ovat ilmaisia, ekologisia ja kestäviä apuvälineitä muuttoon. Muista viedä laatikot pahvinkeräykseen, kun et enää tarvitse niitä.
  • Kaikki muuttavat joskus – lainaa siis muuttolaatikoita tutuiltasi. Muuttofirmat suosittelevat usein varaamaan yhden laatikon per asuinneliö, joten laatikoita kannattaa kysellä hyvissä ajoin mahdollisimman usealta tuttavalta.
  • Suojaa astiat edullisesti vanhoilla sanomalehdillä tai ilmaisjakelulehdillä. Pienet koriste-esineet ja kipposet voi kääriä myös talouspaperiin. Muutenkin mukaan pakattavia pyyhkeitä voi taas käyttää joidenkin isompien tavaroiden pakkaamiseen.
  • Muutto on loistava aika karsia tavaraa, sillä kaikki omaisuus on pakko käydä läpi viimeistäkin kaappia myöten. Älä kuitenkaan heitä mitään käyttökelpoista pois, vaan laita ylimääräiset vaatteet, kipot ja kupit myytäväksi internet- tai itsepalvelukirpputorille. Näin sinulle jää pienempi muuttokuorma, toimit samalla ekologisesti ja voit jopa tienata rahaa.

Valitse kuljetusauto huolella

  • Hyödynnä sosiaalisen median kontaktisi ja kysele, omistaako joku tuttusi pakettiautoa tai peräkärryä. Pakun vuokraaminen yrityksen kautta voi olla kallista, kun taas tuttavalta voi saada hyvinkin edullisen diiliin. Netistä voi löytää myös yksityishenkilöiden vuokraamia pakettiautoja.
  • Halvin muuttoauto ei välttämättä ole edullisin vaihtoehto. Pienen pakettiauton voi saada halvalla, mutta isommalla muuttoautolla kaikki tavarat saa vietyä uuteen osoitteeseen yhdellä kertaa. Silloin kuljetusvälinettä ei tarvitse vuokrata yhtä moneksi tunniksi ja rahaa säästyy. Arvioi muuton kesto siis etukäteen.  

Muutossa tarvitaan usein lisäkäsiä

  • Pyydä ystävät avuksi muuttoon; palkkioksi voit luvata vaikkapa illallisen uudessa kodissasi, kun muuttokiire on hellittänyt. Se on halvempaa kuin muuttomiesten palkkaaminen ja samalla saat kivan syyn pyytää ystäväsi kylään.
  • Jos tarvitset ulkopuolista apua, pyydä tarjoukset eri muuttofirmoilta. Näin sinun ei tarvitse miettiä pakettiauton hankkimista tai painavien huonekalujen kantamista. Muista, että hinta voi vaihdella suurestikin eri yritysten välillä.  
  • Ole joustava muuttopäivän suhteen. Muuttofirmojen kiireisimmät ajat ovat kuukauden vaihteessa, jolloin vuokrasopimukset usein alkavat ja päättyvät. Jos pystyt välttämään kyseisen ruuhka-ajan, voit saada paremman tarjouksen.
  • Huomioi myös kustannuserot arkipäivien ja viikonloppujen välillä. Usein muuttopalvelut ja autonvuokraukset ovat kalliimpia viikonloppuisin ja pyhäpäivinä. Edullisimmillaan muutto on arkisin.
  • Muista selvittää, mitä kaikkea tarjoukset pitävät sisällään. Muuttofirmoilla on usein vakuutus kuljetusvahinkojen varalle ja toisinaan ne vievät ylimääräiset tavarat kierrätykseen puolestasi.

Muista myös nämä

  • Vaikka muuttopäivänä jaksaminen on tiukalla, tee vanhan asunnon loppusiivous huolella. Muista siivota esimerkiksi lattiakaivot, liesituuletin sekä jääkaapin ja hellan taustat. Näin jälkikäteen ei tule ikäviä yllätyksiä tai turhaa laskua siivousfirmalta. Lue täältä vinkkimme loppusiivoukseen. 
  • Älä siirrä edellisen asuntosi sopimuksia suoraan uuteen osoitteeseen, vaan kilpailuta muun muassa sähkö, kotivakuutus ja netti. Muista, että muutto on pätevä syy lopettaa myös jotkin määräaikaiset sopimukset.