Juhlaetiketti taloyhtiössä ja 7 vinkkiä onnistuneiden juhlien järjestämiseen

Juhlat kuuluvat normaaliin asumiseen ja juhlien järjestäminen vuokra-asunnossa on sallittua, mutta lisäkustannuksia tai ylimääräistä häiriötä juhlista ei pitäisi taloyhtiölle tai sen asukkaille koitua. Lue vinkit onnistuneisiin juhliin – oli kyseessä sitten tuparit, pikkujoulut tai syntymäpäivät.

Kun suunnittelet kotona pidettäviä juhlia, on hyvä aloittaa suunnittelu ajoissa, jotta saat välitettyä tiedon myös talon muille asukkaille hyvissä ajoin.

– Juhlista ilmoittaminen on ehdottomasti paikallaan. Jos asut kerrostalossa, huomioitavia naapureita on useita: oman rapun lisäksi on vielä mahdollisesti naapurirapun seinänaapuri, kertoo Rettan isännöitsijä Tuula Sjöberg.

Tulevista juhlista kannattaa kertoa henkilökohtaisesti lähimmille seinänaapureille sekä ylä- että alakertaan hyvissä ajoin, omien yhteistietojen kera. Rapun ilmoitustaululle kannattaa myös kirjoittaa ystävällinen ilmoitus juhlien ajankohdasta ja kestoajasta vähintään viikkoa ennen juhlia sekä jättää myös tähän yhteystiedot mukaan.

Niin tupareissa kuin lastenkutsuissakin kannattaa ottaa naapurit huomioon

Kun aloitat juhlien suunnittelun, lue läpi taloyhtiön järjestyssäännöt ja huomioi aikataulua suunnitellessasi taloyhtiöösi määritelty hiljaisuusaika. Jos taloyhtiön hiljaisuusaika on esimerkiksi 23–07, on korrektia lopettaa musiikin soittaminen klo 23 mennessä, päättää juhlat ja siirtyä yhdessä vieraiden kanssa esimerkiksi ravintolaan.

– On hyvä muistaa, että kaikilla ei ole viikonloppuisin vapaata, joten kun ilmoitat juhlien kestoajan, on siinä tärkeä myös pitäytyä, muistuttaa Sjöberg.

Juhlista on hyvä ilmoittaa aina etukäteen, vaikka kyseessä olisi lastenkutsut keskellä päivää.

– Asukkaat voivat tehdä vuorotyötä, joten rauhallista kotielämää halutaan muulloinkin kuin yöaikaan. Siksi normaalista elämästä poikkeavasta on hyvä kertoa etukäteen. Tällöin valituksia tuskin tulee, Sjöberg summaa.

Naapurin on lupa puuttua häiritsevään juhlintaan

Jos naapurin pitämistä juhlista on informoitu, mutta päättymisaika tuntuu venyvän, kannattaa olla suoraan yhteydessä juhlien järjestäjään, joko soittaa tai käydä ovella kolkuttelemassa. Mikäli meno äityy kohtuuttomaksi eikä juhlinta tunnu loppuvan huomautuksesta huolimatta, käytäntö on sama kuin muissakin häiriötilanteissa, eli yhteydenotto viranomaisiin.

– Häiritsevä juhliminen on kovaäänistä musiikin soittamista, jonka yli huudetaan, jotta saisi äänensä kuuluviin, tupakointia ja meluamista parvekkeilla, tupakantumppien heittelyä, ramppaamista rappukäytävässä ja siellä elämöintiä. Tässä ei katsota edes kellonaikoja, vaan tällainen juhlinta on aina häiritsevää, summaa Sjöberg.

7 helppoa vinkkiä onnistuneiden juhlien järjestämiseen

  • Järjestä koti ja siirrä tarpeettomat huonekalut ja koriste-esineet pois tieltä, jotta saat lisätilaa kotiisi. Ylimääräiset tavarat voi hetkellisesti siirtää piiloon esimerkiksi vaatekomeroon. Näin luot siistin, raikkaan ja selkeän kodin yleisilmeen.
  • Hyödynnä parveketta – se on loistava lisätila! Viileinä vuodenaikoina se toimii tilapäisenä säilytyspaikkana juhlien ruuille ja juomille. Lämpimällä säällä vieraat voivat nauttia parvekkeen raikkaasta ilmasta ja rauhasta.
  • Mieti, voisitko kutsua myös naapurit mukaan juhliisi. Esimerkiksi tupaantuliaisiin kutsuminen saattaisi olla naapureillesi iloinen yllätys. Hyvistä naapurisuhteista ei koskaan ole haittaa!
  • Eikö sinulla ole tarpeeksi astioita juhlien tarjoilua varten? Ei kannata huolestua! Ihmiset auttavat mielellään, joten kysy astioita lainaksi ystäviltäsi ja sukulaisiltasi. Eripariset astiat tuovat hauskasti persoonallisuutta juhliin.
  • Tee itsellesi muistilista vielä tekemättömistä asioista, jotta et unohda mitään tärkeää. Kerää listalle asioita pikkuhiljaa aina kun niitä tulee mieleen, jotta vältyt viime hetken stressiltä. Ruksi yli tehtäviä sitä mukaa, kun saat niitä hoidettua.
  • Muista ilmoittaa juhlistasi ajoissa naapureille. Kun osoitat naapureillesi jo etukäteen, että huomioit heidät, valituksia tuskin tulee.
  • Jos kotona on tilanpuutetta, useissa taloyhtiöissä on kerhotiloja, joita asukkaat voivat varata perhejuhlien järjestämiseen. Talo- tai asukastoimikunta vastaa yleensä kerhotiloista ja on laatinut niiden käyttöön järjestyssäännöt. Piha-alue ja yhteiset grillikatokset on puolestaan tarkoitettu taloyhtiön yhteisiin juhliin.

Muita vinkkejä asumiseen löydät täältä>>