Avaimet sujuvaan yhdessä asumiseen – 5 vinkkiä

Olitpa sitten muuttamassa yhteen kumppanisi kanssa tai kavereiden kanssa kimppakämppään, näillä vinkeillä teet yhdessä asumisesta mutkatonta!

Asunnon vuokraaminen yhdessä on taloudellinen tapa asua ja voi parhaimmillaan lisätä yhteisöllisyyttä, kun tarvittaessa löytyy aina seuraa lenkille tai leffailtaan. Yhteiselo vaatii kuitenkin kompromisseja ja joustavuutta kaikilta asukkailta.

Varsinkin jos on tottunut asumaan yksin, voi muutoksiin totuttautuminen kestää. Väärinymmärrysten välttämiseksi – ja sutjakan yhteiselon varmistamiseksi – joitakin sääntöjä kannattaa sopia etukäteen.

Sovi kotitöistä

Yhdessä asuessa on erityisen tärkeää siivota omat jälkensä. Kotitöiden suhteen kannattaakin heti sopia yhteiset pelisäännöt – siivotaanko asunto vuoroviikoin vai saako kukin asukas oman vastuualueen siivouksessa. Keskustellessa voi vaikkapa huomata, että toiselle imurointi on mieluisampaa kuin tiskaaminen, jolloin hommat voi saada jaettua luontevasti.

Kiistoilta siivouksen suhteen on silti vaikea välttyä: on jopa tutkittu, että kun saman katon alla asuvilta kysytään panoksesta kotitöihin, luulevat molemmat aina tekevänsä niitä toista enemmän. Siksi kotityöt kannattaa tarvittaessa kirjoittaa ylös siivouskalenteriin, josta voi tarkistaa, että työt ovat jakautuneet tasaisesti.

Jaa kulut vuokrassa ja laskuissa

Jos unelmoi isoista neliöistä tai sijainnista kaupungin keskustassa, on yhdessä asuminen varteenotettava vaihtoehto – kun vuokraa yhdessä asunnon, saa asumisen ja elämisen kulut jaettua, eikä tarvitse tinkiä yhtä paljon haluamistaan neliöistä tai sijainnista.

Yksin asuessa etenkin asumiseen uppoaa suhteessa todella suuri määrä rahaa, sillä mitä pienempi asunto on, sitä kalliimpi on usein myös neliöhinta. Yhdessä asuminen kannattaa myös muissa kuluissa kuin vuokrassa, sillä yhdessä voi jakaa laskut sähköstä nettiliittymään.

Mikä on yhteistä ja mikä omaa?

Jos ostoksia ei tehdä yhteisillä rahoilla, on etenkin keittiössä hyvä jakaa säilytystila selkeästi. Molemmilla kannattaa olla omat hyllyt jääkaapissa ja omat kaapit kuiville ruoka-aineille, ettei vahingossa napostele toisen ruokia. Jos tilaa on keittiössä vähän, voi ostokset merkitä kirjoittamalla pakkaukseen oman nimensä.

Myös kodintarvikkeiden ostamisesta kannattaa sopia: ostetaanko vessa-, talous- ja leivinpaperi yhteisiksi? Entä miten pesuaineet kustannetaan? Yhteisiä tarvikkeita voi ostaa vaikkapa palautettavista pulloista ja tölkeistä saatavilla rahoilla, tai siirtää kerran kuussa ennalta sovittu summa syrjään yhteisiä hankintoja varten. 

Pidä huolta myös omasta tilasta ja yhdessäolosta

Vaikka yhdessä asumisen yksi parhaista puolista on se, että aina löytyy seuraa sohvalla makoiluun ja jutusteluun, kaikkea ei kannata tehdä yhdessä. Jokainen tarvitsee välillä omaa tilaa sekä aikaa päästä tuulettumaan omien harrastusten ja kavereiden parissa.

Jos asunto on pieni ja omaan huoneeseen ei ole mahdollisuutta, voi asunnossa päättää kullekin asukkaalle omat paikat, joissa saa rauhassa tehdä omia juttuja. Tällöin myös toinen tietää, että nyt kämppis tarvitsee hetken omaa aikaa.

Puhu avoimesti

Ennen kaikkea on hyvä muistaa, että kukaan ei ole ajatustenlukija: kerro aina, jos jokin häiritsee. Yhteen muutto voi olla kova paikka etenkin, jos molemmat asukkaat ovat tottuneet asumaan yksin. Molempien täytyy yhtä lailla olla valmiita rikkomaan totuttuja rutiineja ja poistumaan välillä omalta mukavuusalueeltaan. Yhdessä asuessa täytyy myös tottua siihen, että kaikilla on oma elämänrytminsä ja erilaiset tapansa. Yleensä, kun puhuu asioista avoimesti, ongelmat ja kitkatilanteet saa selvitettyä nopeasti! 

Lue lisää vinkkejämme vuokra-asumiseen TÄÄLLÄ!